Rakkaalla lapsella on monta nimeä
Kotimaisten kielten keskuksen mukaan sanan vasta, joka on käytössä erityisesti Itä-Suomessa, arvellaan olevan vanha venäläinen lainasana. Toisen teorian mukaan se olisi germaanista alkuperää, verrattavissa esimerkiksi ruotsin sanaan kvast (luuta, huiska). Läntisen Suomen vihta puolestaan saattaa olla venäläinen laina, mutta sen on esitetty olevan myös omaperäinen sana, sukua sanoille vihma ja vihmoa.
Runollisemmat nimet kuvaavat osuvasti tätä puiden oksista, kasveista ja toisinaan myös ruohovartisista yrteistä valmistettua instrumenttia. Ne kertovat sekä vihdan käytännöllisestä että symbolisesta merkityksestä saunaperinteessä.
Ehkä osuvin kuvaus saunottajan tärkeimmästä instrumentista onkin metsän pehmoinen kämmen.
“Vihdan lehti virvottakoon, koivun lehti kostuttakoon.”
Koivu on yksi tärkeimmistä vihtapuista. Se on monikäyttöinen, kestävä, hikoiluttava ja puhdistaa luonnonsaippuan tavoin. Koivu ei kuitenkaan ole ollut ainoa vihdantekoon käytetty kasvi. Saunaperinteessä tunnettiin eri puiden ja kasvien ominaisuudet, ja jokaisella oli oma käyttötarkoituksensa. Kasvit valittiin sen mukaan, millaista hoitoa, tuoksua tai vaikutusta kulloinkin tavoiteltiin.
Myös vihdan käyttöä kuvaava sanasto kertoo perinteen rikkaudesta. Vihdan käyttöä kuvaavia verbejä on kymmenittäin, vihdalla voi esimerkiksi liidätellä, ripsutella, haudutella, löyhytellä, vihmoa, vihtoa, vedellä tai piestä.
Kun tähän yhdistetään eri kasvien omat erityisominaisuudet, voidaan puhua hoitavasta ja parantavasta käsityötaidon, taiteen ja kokemustiedon muodosta. Tätä tietoa sukupolvi toisensa jälkeen on havainnut, kokeillut ja välittänyt eteenpäin.
